|
|
||||||
UUTISIA 090421 Santtu Karhu esillä Santtu Karhu ja Talvisovat Petroskoista esiintyy Club Libertessä (Kolmas Linja 34) Helsingissä 24.4.2009. Perjantaina 24.4 n. klo 090309 Santtu Karhu ja Talvisovat: Allus oli muna (HI-009) Santtu Karhun ja Talvisopien, maailman ainoan karjalankielisen rockyhtyeen, uusin cd "Allus oli muna" on vihdoin ilmestynyt. Levy jatkaa heidän musiikillista matkaansa etnorokin poluilla. Musiikissa on vaikutteita mm. hardrockista, afrosta ja reggaesta. Kaikki tyylit yhtye sekoittaa omaksi sekamehukseen, kompotikseen. Yhtyeen kokoonpano on muuttunut sitten edellisen levyn. Ikitalvisopa Feodor (Fedja-setä) Astashov soittaa edelleen kitaroita. Rumpaliksi on ryhtynyt ex-Mylläri Andrei Lukin ja bassoa soittaa Artjom Undalov. Kokoonpanon muutosten myötä yhtyeen liideri ja laulaja Santtu Karhu luopui basson soittamisesta ja ryhtyi yhtyeen multi-instrumentalistiksi. Hän soittaa tällä levyllä 8-kielistä lapsteelkitaraa, mandoliinia, melodikaa ja kosketinsoittimia. Magieh join kappaleella on mukana laulajia Petroskoilaisesta Oma Pajo-kuorosta. Santtu Karhu on säveltänyt ja sanoittanut kaikki levyn kappaleet. Sovitukset hän on tehnyt Talvisopiensa kanssa. Levyn äänitti Fabrika Grez (Petroskoi) ja miksasi Pentti Dassum. Levyn on masteroinut Teemu Korpipää ja tuottanut Kosmosmilitsii. M.A.Castrenin seura tuki levyn julkaisemista. "Santtu Karhu on uuden polven aunuksenkarjalaisen kulttuurin keulakuvia" Kaleva pääkirjoitus 14.2.2009 Hot Igloon promosivulla on Annika Pasasen suomenkieliset käännökset levyn lyriikoista. + Valokuvia, biografia. Tilaa äxstä 081110 ALLUS OLI MUNA Santtu Karhun ja Talvisopien uusi täyspitkä albumi "Allus oli muna" ei ilmestynytkään kesän alla kuten aiemmin lupailimme. Nyt levy alkaa kuitenkin uhkaavasti olla viimeistelyvaiheessa ja useampia kappaleita voi kuunnella yhtyeen juuri avatuilta myspace-sivuilta. Promo-osastossa uusia Radiopuhelimet partavalokuvia. 080626 "RADIOPUHELIMET-ELOKUVAAN" ETSITÄÄN MATERIAALIA Kauan suunniteltua elokuvaa Radiopuhelimet-yhtyeen vaiheista on vihdoin alettu työstää. Aineiston kartoitus ja keruu on käynnissä. Yhtye pyytääkin kaikkia henkilöitä, joilla on hallussaan videokuvaa tms. materiaalia bändin keikoilta, ottamaan yhteyttä sähköpostitse. Joko osoitteeseen radiopuhelimet (at)radiopuhelimet.net tai j.a.maki(at)radiopuhelimet.net. Tuotantoyhtiö QuetzalCoatl Production Oy:stä korostetaan, että tallenteen laadulla ja formaatilla ei ole väliä. Esimerkiksi suttuinenkin vhs-kopio otetaan mielellään tutkittavaksi mahdollista käyttöä varten. 080515 KARHU KARTALLA Santtu Karhu ja Talvisovilta ilmestyy uusi kolmas "Allus oli muna" - cd kesän alussa. Levyn äänitti Pentti Dassum viime huhtikuussa Fabrika Grez -studiolla Petroskoissa Karjalan Tasavallassa. Yhtyeessä soittaa tällä levyllä Santtu Karhu - laulu, mandoliini, lapsteel, melodika, kosketinsoittimet, Feodor Astashov - sähkökitara, 6- ja 12-kielinen akustinen kitara ja uusina Talvisopina Artiom Undalov - basso, Andre Lukin - rummut. Muutamissa kappaleissa lyömäsoittimia soittaa Arkadii Sokolov. Yhdessä kappaleessa on mukana Petroskoilainen Oma Pajo -kuoro. Santtu Karhun siirtyminen bassosta soittamaan pääasiassa 8-kielistä lapsteelkitaraa ja mandoliinia on syventänyt yhtyeen sointia. Musiikillinen skaala liikkuu heavyfunkista folkin kautta reggaeseen. Hot Igloo uskoo, että uusi albumi on yhtyeen paras. Keikkoja: 16.5 Factory Helsinki (Ifusco) 1.6 Pietari 18.6 Never Grow Old Oulu 21.6 Meänfestivaali Erkheikki Pajala 28.6 Haapavesifolk 17.7 Varkaus Kesäkatu 18.7 Heinävesi Gasthaus 070419 KARHU KEIKALLA Uutta levyään viimeistelevät Santtu Karhu ja Talvisovat kiertävät Suomea ahkerasti pitkin kevättä ja kesää. Uusia keikkoja kalenterissa myös Radiopuhelimilla. 070118 VARIOUS STARS! Järjestyksessä yhdestoista Radiopuhelimet-studioalbumi, nimeltänsä Viisi tähteä, näkee päivänvalon If Societyn kautta helmikuun 28, sekä CDnä että vinyylinä! Promokuvat päivitetty. Bändin edellinen julkaisu, kokoelma Varmaa hapuilua, voitti Soundin vuosiäänestyksen parhaan uudelleenjulkaisun sarjan! Muutama keikka lisättynä kalenteriin [päivitetty 070220]. 061130 RUOHOMÄKEÄ Jukka Ruohomäki lähtee vielä ennen joulua kolmeksi viikoksi Ranskaan, Bourgesin elektronimusiikki-instituutin studioille tekemään uutta, instituutin tilaamaa biisiä. Tietoa Time Ridesta saatavilla nyt myös sekä englanniksi että venäjäksi: promo. [update] ..et également en français. 061105 TAKE THE RUOHOMÄKI RIDE! Hot Igloo ylpeänä esittää: Jukka Ruohomäen debyyttialbumi Time Ride! Yksi pioneereista maan elektronimusiikin tekijöiden keskuudessa tarjoaa vihdoin koottua dokumenttia työstään - tällä kertaa viimeisen kahdentoista vuoden ajalta. Tsekkaa kirjoitettua sanaa työstä promomateriaaleista. Hommaa levy lähimmästä hyvinvarustetusta levykaupasta, t.ex. Levykauppa Äx:stä. 060913 OIKEESTI ILKEETÄ 60-v. Juhlistaakseen yhteistä vuosipäiväänsä, Radiopuhelimet ottaa ja lähtee itämeren kiertueelle kera Kumikamelin ja Villu Tamme & J.M.K.E:n. Päivät täällä. 060704 PÄIVITYS Santtu Karhu & Talvisovat -orkesterin uuden promoottorin yhteystiedot päivitetty kontakti-sivulle. Festarikeikkoja Radiopuhelimille. Skribenteille tiedoksi: sekä Talvisopien että Radiopuhelimien puffipaketit lisätty promo-sivulle (eng). 060413 TALVISOVAT KIERTÄÄ Santtu Karhu & Talvisovat tulevat vastaanottamaan Keski-Suomen kevättä, ja tuovat mukanaan dokumenttielokuvan Santtu Karhu - livvin kielellä. Tsekkaa aikataulu. 060331 OSTA. NYT. Ensinnäkin: Varmaa hapuilua tupla-CD on ulkona; nappaa omasi paikallisesta äänilevyjen erikoisliikkeesta mukaan tai tilaa tekstiviestillä suoraan kotiisi. Tilausohjeet > Julkaisut. Toisekseen: Levyvirasto.net tarjoaa muun mainion "indiemusiikin" lisäksi Hot Igloon julkaisuja sekä perinteisessä että myös digitaalisessa muodossa. Lisäksi: Liken julkaisema Radiopuhelimet-historiikki löytyy jo hyvällä todennäköisyydellä lähimmästä kirjakaupastasi. Sis. tarinoita ja tapahtumia vuosien varrelta eri näkökulmista. Koostanut kasaan yhdessä bändin kanssa tuore Eino Leino -palkittu Juha Hurme. 060319 YHTEENVETOA Varmaa hapuilua 1987-2002, kahden CD:n kokoelma Radiopuhelimien tähän astisesta urasta, julkaistaan torstaina 30. maaliskuuta. Voit tilata levyn myös ennakkoon Levykauppa Äxstä. 060225 TERVE PETROSKOI Terveh Petroskoi, uusi Talvisovat-levy julkaistaan Kalevalan päivänä, 28 helmikuuta. Levyn tiimoilta tehtävät keikat jatkuvat vielä; tarkista päivämäärät ajoissa. Pitkään teossa hioutunut Radiopuhelimet-kokoelma näkee vihdoin päivänvalon tuplalevyn muodossa. Julkaisu sijoituu maalis-huhtikuun vaihteeseen, jona ajankohtana tulee ulos myös Liken kustantama ja Juha Hurmeen toimittama Radiopuhelimet-historiikki. vanhempia otsikoita.. |
|
||||||
![]() |